Your Time: 00.00.00

Neljän tunnin kierrokset utopiaa

SUOMALAISTEN GOLFKENTTIEN ihannekierrosaika on usein neljä tuntia. Nykyisillä pelaajamäärillä ihanneaikaan pääseminen on kuitenkin mahdotonta, väittää Timo Pärkkä. Hän on oululaisen Viherio Technologiesin markkinointipäällikkö ja yksi perustajista.

Pärkän väite, että neljän tunnin kierrokset kannattaa unohtaa, perustuu dataan, jonka Viherio on mitannut suomalaisilta golfklubeilta vuodesta 2008 lähtien.

Golfkierros kestää Suomessa keskimäärin 4 tuntia 28 minuuttia. Keskiarvotulos on laskettu noin 30 kotimaiselta golfkentältä.

”Ruotsissa meillä on Göteborgin lähellä asiakaskenttä, joka aikoo ottaa kilpailuvaltikseen sen, että kierros heillä kestää korkeintaan 4 tuntia 20 minuuttia”, Pärkkä sanoo.

KIERROSTEN VENYMINEN johtuu pelaajamäärän kasvusta. Pärkkä vertaa tilannetta autoiluun Helsingin keskustan läpi. Aamuruuhkassa siinä vain kestää pitempään kuin iltakahdeksalta.

Hänen mielestään neljän tunnin ihanneaikaan palaaminen voi olla mahdollista vain kolmessa tapauksessa: kentän pelaajamäärää vähennetään, tiiausaikoja harvennetaan tai lisätään merkittävästi valvojien määrää ja koulutusta.

Esimerkiksi ruuhkaisella St Andrewsin Old Coursella neljän tunnin tiiaikoihin päästään vain tiukan valvonnan ansiosta.

”Jos peli ei etene riittävän nopeasti, valvoja kehottaa pelaajaa ottamaan pallon taskuun ja siirtymään seuraavalle tiille. Voidaan tietenkin kysyä, kuinka mielekästä pelaamista tällainen on.”

GOLFARIEN PELIKOKEMUKSEN  kannalta kierroksen kestolla ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä kuin pelin sujuvuudella. Epärealistiseen neljän tunnin kierrosaikaan pyrkiminen johtaa vain siihen, että pelaajalle syntyy väärä oletus kierroksen kestosta.

”Jos kierros menee neljään ja puoleen tuntiin, moni kokee, että elämä on pilalla”, Pärkkä kärjistää.

Kellon tuijottamisen sijaan Pärkkä kuitenkin kehottaa golfkenttiä satsaamaan pelin sujuvaan etenemiseen. Mikäli kierroksen aikana lyöntivuoroa ei joudu odottamaan, pelaaja kokee pelaamisen mielekkäänä, vaikka ajallisesti siinä kestäisikin pitempään.

“Olen itse pelannut hyvin mielekkäitä neljän ja puolen jopa viiden tunnin kierroksia.”

Tärkeänä hän pitää myös sitä, että klubit viestivät viivytyksistä. Kun pelaajille kertoo avoimesti, että tänään on odotettavissa hieman normaalia pitempi kierros, pelaaja osaa varautua siihen etukäteen, eikä pety.

VIHERIO TECHOLOGIES on kerännyt tiedot golfkentille toimittamistaan seurantajärjestelmistä, jotka mahdollistavat golfkentän tehokkaamman hallinnan. Järjestelmä kerää satelliittipaikannusta hyödyntämällä tietoa ihmisten liikkumisesta kentällä.

Suomessa Viherio Technologies on saanut hyvän jalansijan. Nyt yhtiö aikoo kansainvälistyä. Ruotsin lisäksi yhtiö tähyää Brittein saarten markkinoille.

Jussi Miettinen

 

« Takaisin uutisarkistoon