Your Time: 00.00.00

Napaputterit liipamisella

USGA ja R&A pohtivat pitkien putterien kieltämistä.

Keegan Bradley julkaisi eilen Twitterissa valokuvan Riviera Country Clubin seinällä roikkuvasta vanhasta mustavalkoisesta valokuvasta. Siinä tuntematon herrasmies puttaa palloa normaalimittaisella putterilla ikään kuin se olisi  nykyaikainen napaputteri. Mailan pää nojaa miehen rintakehään ja kädet pitävät mailasta kiinni sen metallisesta varresta.

Kuvan miehen puttiasento on hassunnäköinen, mutta Bradleyllä oli toinenkin syy julkaista tämä kuva. Napaputterien kieltämisestä nimittäin jälleen keskustellaan ja yksi syy tähän on Keegan Bradley itse. Viime elokuussa hän voitti ensimmäisenä pelaajana major-turnauksen pitkällä putterilla.

“Kuva on 40-luvulta tai 50-luvun alusta. Ihmiset ovat putanneet näin jo hyvin kauan”, Bradley kirjoitti twiitissään yrittäen vedota lajin perinteitä kunnioittaviin ihmisiin.

Siis heihin, jotka kiihkeimmin napaputtereita vastustavat.

Sääntömuutosta pohditaan

Guardian-lehden mukaan USGA ja Royal & Ancient ottavat käsittelyyn, pitäisikö napaputterit kieltää. Etenkin R&A:n kerrotaan suhtautuvan kulisseissa kielteisesti napaputtereihin, jotka ovat viime aikoina yleistyneet paitsi huippupelaajien myös klubipelaajien bägeissä.

Kun Keegan Bradley voitti PGA Championshipin viime elokuussa, hänen käyttämänsä pitkän putterimallin menekki kasvoi peräti 400 %.

Muutosta vastustavatkin pitkiä puttereita käyttävien pelaajien lisäksi myös välinevalmistajat. Pitkien putterien käytön sen sijaan kieltäisi moni perinteitä kunnioittava pelaaja. Yksi heistä on Tiger Woods.

Hän ehdotti viikko sitten itse keksimäänsä sääntömuutosta, jossa putteri saisi olla enintään yhtä pitkä kuin bägin lyhin maila. Woods kertoi myös puhuneensa R&A:n pääsihteerille Peter Dawsonille pitkien putterien kieltämisen puolesta.

Parempi paineen alla

Maailmanlistan 20 parhaan pelaajan joukossa napaputteria käyttää kolme pelaaja: Webb Simpson, Adam Scott ja Matt Kuchar. Nimimiehistä myös Phil Mickelson ja Sergio Garcia ovat kokeilleet napaputteria jossain vaiheessa ratkaisuna puttiongelmiinsa, mutta palanneet takaisin normaalimittaisiin malleihin.

“Minusta se on helpompi tapa putata. Etenkin, kun pelataan paineen alla”, Bradley perusteli taannoin napaputterin käyttöään.

Napaputterien vastustajien mielestä juuri tämän vuoksi pitkät putterit pitäisi kieltää.

Pro Golf Magazine

« Takaisin uutisarkistoon