Your Time: 00.00.00

Birdie ei riittänyt

“Isäni sanoi aina, että helpoin tapa erottua joukosta on pukeutuminen”, Payne Stewart kertoi.

Stewart otti neuvosta vaarin ja alkoi vuonna 1982 pukeutua polvihousuihin. Kun fanitkin pitivät niistä, hän piti tyylistään kiinni aina traagiseen kuolemaansa saakka.

Joskus Stewart pukeutui myös valkoiseen paitaan ja kravattiin, kuten pelaajat 1900-luvun alussa. Pukeutuminen oli Stewartille tapa kunnioittaa lajin historiaa, jota itsekin oli kirjoittamassa.

Palataan vuoden 1999 US Openiin ja Pinehurstin kentälle. Päätöspäivänä voitosta pelaavat Stewart ja Phil Mickelson. Pelaajat kirivät vuorotellen johtoon, mutta Stewart ottaa ohjat käsiinsä 17. reiällä viimeisteltyään birdien kahdeksanmetrisellä putilla.

Viimeisellä reiällä Stewart seisoo tiiauspaikalla yhden lyönnin johdossa. Avaus ei kuitenkaan osu kohdilleen. Eikä lähestymislyönti.

Lopulta Stewart on griinillä pakkopaikan edessä. Viisimetrisen parputin on upottava, tai edessä on uusinta Mickelsonin kanssa. ”Olen aina halunnut putata US Openin voitosta”, Stewart sanoi kisan jälkeen.

Kilpailun historian pisin voittoputti uppoaa ja Stewart tuulettaa toista US Openiaan voimallisesti. Stewart oli koko turnauksen kurkkinut puttiensa perää, mutta viimeisellä kierroksella hän tarvitsi vain 24 puttia.

”Vaimoni sanoi minulle kolmannen kierroksen jälkeen: mitä ikinä teetkin, älä nosta päätäsi!”

Major-voitto jäi Stewartin viimeiseksi. Neljä kuukautta myöhemmin Stewartin Tracey -vaimo seuraa televisiosta miehensä lentokoneen aavemaista kulkua. Kone on eksynyt reitiltään, eikä se vastaa lennonjohdolle.

Rinnalle lennätetään F-16-hävittäjä, jonka lentäjä toteaa koneen ikkunoiden jäätyneen. Koneen painejärjestelmä on hajonnut ja kaikki matkustajat ovat vajonneet tajuttomuuteen. Lopulta kone putoaa, kun polttoaine loppuu.

Vuoden 2000 kesäkuussa Pebble Beachin viimeiselle väylälle on tiiattu 21 palloa. Kuuluu käsky: ”Ready, aim, fi re!”

Pallot loiskahtavat veteen. US Openiin osallistuvat pelaajat kunnioittavat Stewartin muistoa ennen ensimmäisen kierroksen alkua.

Ilari Ceder

Timeline-juttusarjassa esitellään golfhistoriaan jääneitä hetkiä. Kirjoitus on julkaistu Pro Golf Magazinen numerossa 2/2009.