Your Time: 00.00.00

Yllätysmestari

Harva löi Ian Baker-Finchin voiton puolesta vetoa ennen heinäkuun 1991 The Open Championshipiä. Olisi kannattanut. Kertoimet olivat kohdallaan.

Australialainen oli tuolloin 30-vuotias. Hän oli aiemmin voittanut kisan PGA Tourilla ja Euroopan kiertueella, mutta kukaan ei odottanut major-voittoa tältä pitkänhuiskealta pelimieheltä. Eikä varsinkaan ennen kahta viimeistä pelipäivää.

Baker-Finch oli aloittanut kilpailun takellellen. Torstaina ja perjantaina hän allekirjoitti tuloskortit, joissa reikätulosten summa oli 71. Yhteistuloksella +2 hän oli kaukana kärjestä.

Tulossa oli kuitenkin kaikkien aikojen viikonloppu major-turnauksessa. Lauantaina Baker-Finch pelasi 64. Sunnuntaina hän osui jokaiseen väylään, iski 18 viheriöosumaa ja pelasi 66. Kahden lyönnin marginaalilla hän nousi maailman arvostetuimman golfkilpailun voittajaksi.

Päätöspäivän alku oli suorastaan maaginen. Baker-Finch teki seitsemälle ensimmäiselle reiälle viisi birdietä ja pelasi etuysin tulokseen 29. Takaysillä oli jo varaa vähän löysäillä, mutta pinna piti loppuun saakka.

Maanmies Mike Harwood jäi lopulta “Finchystä” kaksi lyöntiä. Mahtoi Baker-Finchistä tuntua hyvältä. Kukapa kilpapelaaja ei unelmoisi major-voitosta, ja nyt hän oli saavuttanut sen ja nyt mies oli voimiensa tunnossa.

“Minusta tuntuu, että voisin voittaa kaikki majorit”, Baker-Finch ajatteli voittonsa jälkeen. Mutta toisin kävi. Ian Baker- Finch menetti pian täysin otteen peliinsä. Pari vuotta hän sinnitteli, mutta 90-luvun puolivälin paikkeilla cut-rajan selvittämisestä tuli miehelle ylivoimaista. Häneltä jäi viikonlopun kierrokset väliin peräti 32 kertaa peräkkäin, mikä lienee eräänlainen ennätys.

Vuoden 1995 The Openissa Baker-Finch oli Arnold Palmerin parina. Avaustiillä Baker-Finch löi suuren yleisön edessä ykköstiillä hookin, joka ylitti kaksi väylää ja painui outiin. Kaksi vuotta myöhemmin Royal Troonissa hän pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen 92 ja jätti leikin kesken.

Ian Baker-Finch alkoi pelätä pallonlyömistä, eikä kilpagolf enää lyönyt leiville. Australialaisen olisi etsittävä itselleen toinen työ. Sekin löytyi golfin parista. Baker-Finch rupesi televisiokommentaattoriksi, mitä työtä hän edelleen tekee amerikkalaisen tv-yhtiö CBS:n palkkalistoilla. Nykyään hän on myös arvostettu kenttäsuunnittelija.

Baker-Finch nauttii edelleen pelaamisesta. Jossain vaiheessa hän haaveili jopa comebackista. Ne suunnitelmat hän on kuitenkin ilmeisesti jo haudannut, vaikka vuoden päästä hän voisi aloittaa kaiken alusta senioritourilla.

Jussi Miettinen

Timeline-juttusarjassa esitellään golfhistoriaan jääneitä hetkiä. Kirjoitus on julkaistu Pro Golf Magazinen numerossa 4/2010.