Tapio Santala
Tapio Santala on golfvalmentaja, jonka menestynein suojatti on Janne Kaske. Santalaa pidetään tekniikkaorientoituneena valmentajana, mutta mies itse on toista mieltä: ”Mitä enemmän ymmärrän liikkeestä ja tästä pelistä, sitä vähemmän kiinnitän huomiota yksityiskohtiin.”
Rauhoittumisen hetki
OMA SYKSY on ollut melkoista kuhinaa ja eiliseen iltaan asti aika kului tiukasti koneen ääressä vastaillessa ihmisten kysymyksiin ja erilaisiin pyyntöihin artikkeleista ja haastatteluista. Vihdoinkin osasin sanoa sen oikean sanan ”ei” ja siirtää kaiken tuon alkavan vuoden puolelle. Tuntuu, että monen meistä olisi hyvä ymmärtää, itse eturivissä tuossa, että kyllä ne asiat valmistuvat hieman lievemmälläkin aikataululla, ja jos uunissa tuli palaa, rauta pysyy hehkuvana, vaikka sitä ei heti takomaan alkaisikaan.
Hetki sitten sain paketoitua viimeiset joululahjat, kohta kuusen hakuun, kinkku paistettu jo eilen (lähes syötykin) ja aika ottaa kaikki työajatukset pään sisältä ja laittaa ne hyllylle odottamaan oikeaa hetkeä jatkaa niiden puimista. Nyt on aika todeta kellon pysähtyvän hetkeksi ja käynnistää se uudelleen joulun jälkeen. Tehdä asioita, jotka sillä hetkellä hyvältä tuntuvat, ilman pienintäkään aikataulua ja deadlinea. Nauttia täydellisestä toimettomuudesta, joka meille kaikille on joskus tarpeen, jotta akuissa riittäisi virtaa jatkossakin.
Kiitokset kaikille hienosta vuodesta 2011. Hyvää joulua ja onnellista alkavaa vuotta 2012. Sitten laitetaan taas painetta palloon
Tapio Santala
Klikkaa Tapio Santalan blogiarkistoon
Kaikki progolf.fi:n blogit löydät täältä









