Your Time: 00.00.00
Etusivu

Tapio Santala

Tapio Santala on golfvalmentaja, jonka menestynein suojatti on Janne Kaske. Santalaa pidetään tekniikkaorientoituneena valmentajana, mutta mies itse on toista mieltä: ”Mitä enemmän ymmärrän liikkeestä ja tästä pelistä, sitä vähemmän kiinnitän huomiota yksityiskohtiin.”

Pikavisiitille Turkkiin

JOSKUS SATTUMA heittelee asioita vallan onnekkaaseen suuntaan. Joskus tarvitaan useampi sattuma, jotta palaset kunnolla loksahtavat paikalleen. Tällainen hauska ketju osui nyt kohdalleni reilu viikko sitten.

Tammikuun alussa sain kutsun tutustumaan Belekin hotelli- ja golfkenttätarjontaan, kun ilmeisesti jostain olivat kuulleet, että vien jonkinmoisen määrän matkalaisia vuodessa pelipaikoille. Ensin tuntui turhalta parin päivän reissulle lähteä, mutta luminen maisema ja maamme pimeä vuodenaika saivat ajatukset kääntymään. Ilmoittauduin mukaan.

ALKUPERÄINEN AIKATAULU antoi menon torstaina ja paluun sunnuntain aamulennolla, eli pari päivää perillä varsin tiiviillä ohjelmalla. No siitähän se ketju sitten lähti käyntiin, kun faxin temppuilun takia en ajoissa saanut tietoja matkanjärjestäjälle lähetettyä ja tuon viiveen aikana sitten tuo aiottu paluulento olikin keritty täyteen varaamaan. Tilalle tarjosivat aamuyöllä lähtevää lentoa, jota en sentään ollut halukas ottamaan vastaan, kun ei oikein ole tottunut suoraan illallispöydästä lentokentälle lähtemään.

Ajauduin sitten lentoja tutkailemaan ja huomasin maanantain paluulennossa olemaan saatavuutta ja maalaispojan rohkeudella kysymään, josko tuolta hotellin puolelta hyväksyisivät yhden ylimääräisen yön viettämisen siellä, ja kyllähän se heille kävi.

SATTUMIEN SUMMA täydentyi, kun valmennettavani Janne Kasken Asian tourin karsinnat menivät toisen kierroksen osalta pieleen. Näin Jannekin matkustaa samaiseen Belekin kaupunkiin ja EPD-tourin kauden avauskisaan, joka alkaa tuona samaisena torstaina 19.1. No olennaisin sattumahan tuossa sitten lopulta on se, että tuo kisa päättyy lauantaina ja näin tuo sattumien summa järjesti meille yhden täyden treenipäivän yhdessä ja vieläpä aitoihin olosuhteisiin keskelle synkintä talvea.

Kiitämme ja kumarramme näille sattumille, ja vietämme tehokkaan ja energisen päivän sunnuntaina wedgen, putterin ja tolkuttoman suuren pallokasan kera harjoitusviheriön ympäristössä.

Kisahan alkaa siis jo torstaina ja mukana huomattavasti viime vuotta isompi katras maamme edustajia. Tässä kisan seurantaan linkki:  http://pga.de/epd-gloria-new-course-classic-2012-live-scoring.html

Tapio Santala

PS.  Hieno avauskierros suomalaisilta Aasian karsintafinaalissa ja Sohville tsemppiä loppukierroksille LET:n karsintoihin.