Tapio Santala
Tapio Santala on golfvalmentaja, jonka menestynein suojatti on Janne Kaske. Santalaa pidetään tekniikkaorientoituneena valmentajana, mutta mies itse on toista mieltä: ”Mitä enemmän ymmärrän liikkeestä ja tästä pelistä, sitä vähemmän kiinnitän huomiota yksityiskohtiin.”
Kausi 2012 käyntiin
KOTOSUOMESSA kun vasta juuri on saatu viimeiset kahlaajat pelastettua kentiltä pois, alkaa myös kilpagolfin puolella uusi ja varsin mielenkiintoinen kausi. Vaikka miesten puolella maanosan pääkiertueella pelaakin vain kaksi pelaajaa, riittää alemmilla tasoilla vipinää senkin edestä. Lisäksi tietysti Aasiassa Joonas Granberg, Kalle Samooja ja toivottavasti useampikin ovat elantoaan hankkimassa alkavalla kaudella. Tuo lopullinen määrä selviää muutaman viikon päästä kun siellä saadaan karsinnat pakettiin.
Naisten puolella tilanne vaan vahvistuu vuosi vuodelta ja ainakin kolme pelaajaa nähdään kiertueen taistoissa mukana myös alkavalla kaudella. Juuri alkavat karsinnat toki voivat vielä määrää tuostakin nostaa, mutta kolmekin täyden pelioikeuden omaavaa on hyvä saavutus.
Suuri yleisö ymmärrettävästi seuraa tiiviisti noiden muutaman pääkiertueen tapahtumia, mutta itselle varsin paljon lisää syvyyttä ammattilaisgolfin seuraamiseen antoi se, kun pari vuotta sitten lupauduin ylläpitämään Suomen virallista rahalistaa. Tuolle listallehan siis kirjataan kaikki pelaajien ansaitsemat viralliset palkintorahat eri kiertueilta ja niitähän riittää monella tasolla, enkä ihan varma ole, onko kaikki edes vieläkään tiedossani.
Tässä hieman raporttia vuoden 2011 rahapeleistä.
MIEHISSÄ PALKINTORAHOILLE noilla kiertueilla ylsi kaikkiaan 56 pelaajaa, naisissa kymmenen Suomen PGA:n jäsentä + kaksi suomalaista, joiden status on Ruotsin PGA:n alla (Riikka Hakkarainen ja Linda Henriksson)
Miesten tienaama kokonaispotti oli 530 592 euroa, josta suurin yksittäisen pelaajan ansaitsema summa oli 115 066 eruoa, Mikko Korhosen tuomana, joka myös päättyneenä vuonna oli ainoa yli 100 000 tienannut pelaaja. Naiset tienasivat kokonaisuutena 270 782 euroa, josta vastaavasti suurin summa oli Minea Blomqvistin hankkima 101 157 euroa.
Yhteensä siis pottiin kertyi rahaa hieman reilut 800 000 euroa, joka jää luonnollisesti aika paljon perään Minnin ja Ilosen Mikon huippuvuosien auttamasta kertymästä, mutta pidän tuota silti varsin kohtalaisena määränä, jos tilannetta verrataan vaikkapa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Toisaalta uskon, että tuo summa tullaan tänä vuonna ylittämään reippaasti, kun Ilonen ja Kakko ovat palanneet tositoimiin sairaslomalta ja tulevat varmasti kerryttämään tuota ison pään rahakertymää huomattavasti. Lisäksi luonnollisesti toivotaan, että parin viikon sisällä valmiiksi saatavista karsinnoista LET:n ja Aasian tourin puolella saadaan noille pääkiertueille muutama pelaaja lisää pottia kerryttämään.
Tässä vielä hieman listaa siitä, miltä kiertueilta nuo rahat ovat kertyneet:
Euroopan Tour (Korhonen, Ilonen, Kakko, Antti Ahokas)
Challenge Tour (Korhonen, Ahokas)
Aasian Tour (Granberg, Samooja)
EPD Tour (Janne Kaske, Henri Lipsanen, Teemu Putkonen)
Nordic Golf Tour (49 pelaajaa!)
Finnish Tour (29 pelaajaa)
Sekä lisäksi irtorahoja muutaman pelaajan tuomina Jamega golf tour ja Hi5 tour
Naisten puolella vastaavasti kertymää tuli:
LPGA Tour (Minea Blomqvist)
LET (Blomqvist, Ursula Wikström, Kaisa Ruuttila, Jenni Kuosa, Hakkarainen)
Futures Tour (USA) (Jutta Degerman)
LETAS (Sohvi Härkönen)
Nordea Tour (SWE) (Wikström, Ruuttila, Hanna-Leena Ronkainen, Härkönen, Elina Nummenpää, Elina Ikävalko, Krista Ontronen, Hakkarainen, Henriksson)
Lisäksi muutama naispelaajistamme osallistui Banesto Tourin kisoihin Espanjassa, kuitenkaan onnistumatta rahoja kerryttämään.
MINULLE OLI YLLÄTYS, että noinkin paljon työmahdollisuuksia ammattilaispelaajalle riittää, kuten myös se, että aika moni ylemmän tason pelaaja käy myös alempien sarjojen pelejä välikaudella pelaamassa, kuten viime talvena näimme EPD:llä vanhoja ET:n pelajia ja nykyisiä CT:n kiertäjiä kisakuntoa ylläpitämässä. Tuli jopa silloin mieleen, että katsovatko pelaajamme hieman liian kapeasti ja keskittyneesti tilannetta pelaten vain juuri sillä korkeimmalla tasolla, johon pelioikeus on hankittuna. Hyviä kisoja on ammattilaisille tarjolla runsaasti ja niiden pelaamisen kannattavuus määräytyy vain sen mukaan, saako palloa vähillä lyönneillä reikään vai ei.
Kaikille lukijoille erinomaista kautta 2012, sekä kilpagolfin seuraamisen osalta, että tietysti myös omiin peleihin. Pelureille toivotaan paksuja tilipusseja ja lisää mahdolisuuksia kiivetä uralla ylöspäin.
Tapio Santala
Klikkaa Tapio Santalan blogiarkistoon
Kaikki progolf.fi:n blogit löydät täältä









