Your Time: 00.00.00

Seppo Palminen

Seppo Palminen lukee maailmaa iloisen väristen silmälasien läpi. Hän nauttii kaikesta mitä tekee – siis myös kaikesta, minkä kirjoittaa. Hän on kirjoittanut kaksi golfaiheista kirjaa: Buddha pelaa golfia ja Lisää Buddhaa peliin. Molemmat ovat myyntimenestyksiä.

Vapahtajan varpajaiset

BLOGISSANI VIIKKO SITTEN käytin joulusta otsikon muotoista synonyymia. Sain myönteistä palautetta. Kiitos siitä. Sanapari ei ole minun keksintöni. Jaakko Heinimäki kirjoitti tuon nimisen kirjan vuonna 2003.

Jos kaikki pappismiehet olisivat yhtä hauskoja kuin Heinimäki, heitä kuuntelisi ja lukisi ihan mielikseen. Häneltä puuttuu peruspastorien puuduttava paatos. Hän yllättää, hämmästyttää ja riemastuttaa. Hänen ajatuksensa ovat avaria ja hän on aidon ehdottomasti ja vastaansanomattomasti – dorka. Kirjoitetaan se vielä isoilla kirjaimilla: DORKA.

Tuo kirja täytti jo yhdeksän vuotta, mutta ainutkaan rivi ei ole vanhentunut. Lukekaa, jos jostain löydätte. Lukekaa, vaikka ääneen, vähän erilaista jouluevankeliumia.

ZEN ON MIELEN HILJAISUUTTA. Kun on ruoka-aika niin syödään, kun on pelin aika, pelataan. Kun väsyttää mennään nukkumaan. Keskitytään siihen mitä ollaan tekemässä.

Koskee aivan erityisesti meitä golfaajia. Jouluna syödään hartaasti, ei pelata. Jos pelataan, nautitaan siitä sitten täysillä.

Jouluna otetaan iisisti. Keskitytään rentoon yhdessäoloon.

Kerrataan Heinimäen kirjasta luku Saunakaljan zen.

KUN JOKU JO ruikuttaa, että meille kristityille on turha tarjoilla Buddhan opetuksia, hymyillään ihan hiljaa. Jos jotain, niin kuiskataan: ”Zen-kristillisyys on raikas vaihtoehto sellaiselle uskonnollisuudelle, jossa pyritään panemaan todellisuus numerojärjestykseen ja kuuluttamaan se kovaan ääneen.”

Mistä tai mihin se vapahtaja meidät sitten vapauttaa? Hän vapauttaa meidät olemaan armollisia toisillemme ja itsellemme. Esimerkiksi tällaisten blogien kirjoittelija heittää itsensä peliin ihan maineen menettämisen uhalla. Onhan se dorkaa uskaltautua naurunalaiseksi golfsivustolla, jolla tiukkojen tosikkojen mukaan tulisi pitäytyä kaikkien ymmärtämissä golftermeissä ja helposti aukeavissa golftarinoissa.

HEINIMÄKI KERTOO TARINAN, joka vuosia sitten muutti oman suhtautumiseni golfkentällä kävelyyn. Buddhalaismunkki Thich Nhat Han opettaa yksinkertaista kävelymeditaatiota, joka perustuu mielikuvaharjoitukseen.

”Kuvittele, että maata kiertävällä radalla oleva astronautti saa viestin, että alus on oleellisesti sökönä ja paluu maahan mahdotonta. Todennäköisesti astronautti ei silloin mitään toivoisi niin hartaasti kuin että saisi tuntea maan pinnan jalkojensa alla.”

Harjoituksen toinen vaihe: kuvittele, että sinä olet tuo astronautti. Hartain toiveesi on ihmeellisellä tavalla toteutunut. Saat tuntea golfkentän jalkojesi alla. Jos et joulukuussa tai tammikuussa, niin keväällä. Viimeistään silloin kävelet kuin suutelisit golfkengilläsi kentän ruohopintaa. Tunnet itsesi etuoikeutetuksi jo pelkästä kävelemisestä.

Tuota maan päällä kävelemisen ihmettä voit kokeilla ja harjoitella näin talvella ilman golfkenttääkin. Mieti astronautin ihmettä seuraavan kerran kun viet roskapussia ulos tai lottokuponkia kioskille!

Toivotan lukijoilleni Valaistunutta Vapahtajan Varpajaisjuhlaa.

Seppo Palminen

Blogisti on kirjoittanut kaksi golfaiheista kirjaa: Buddha pelaa golfia ja Lisää Buddhaa peliin.

Kaikki Palmisen blogit löytyvät blogiarkistosta.