Seppo Palminen

Seppo Palminen lukee maailmaa iloisen väristen silmälasien läpi. Hän nauttii kaikesta mitä tekee – siis myös kaikesta, minkä kirjoittaa. Hän on kirjoittanut kaksi golfaiheista kirjaa: Buddha pelaa golfia ja Lisää Buddhaa peliin. Molemmat ovat myyntimenestyksiä.

Minkä kanssa golf oikein kilpailee?

PUHUIN ERÄÄN YSTÄVÄNI kanssa golfista. Ne jotka pelaavat, usein puhuvat. Ystäväni julisti mielestään hienonkin viisauden. Väitti ettei meillä suomalaisilla ole mitään mahdollisuuksia päästä voimallisesti golfin huipulle, koska golfissa ei lajina ole riittävää seksikkyyttä jotta se pystyisi kilpailemaan lahjakkuuksista jääkiekon, taitoluistelun tai edes perikotimaisen pesäpallon kanssa.

Ystäväni esitelmöi, että lahjakas ei ole lahjakas vain yhdessä tekemisessä, mutta kun hän myy sielunsa jollekin lajille, siinä hänestä tulee superlahjakkuus. Jos on tullakseen.

Väitti siis, että kilpailu, suoranainen taistelu lahjakkaista nuorista on sitä kovempi, mitä pienempi maa kyseessä. No, maa on suuri, mutta kun meitä suomalaisia on niin huvittavan vähän.

Sivalsi vielä tosi viiltävän: golf on suuren ikäluokan eläkeliikuntaa, joka ei puhuttele eikä innosta nuoria.

Koska ystäväni on tunnettu besserwisser, en ruvennut kinaamaan. Mutta jäi tuo ajatuttamaan. Seuraavan kerran kun kävin SLU:n talossa Länsi-Pasilassa, mietin, että täällähän siis on talo täynnä liikuntajärjestöjä. Yhtenä joukossa Suomen Golfliitto. Kaikki 130 lajiliittoa kilpailevat keskenään nuorten kiiinnostuksesta. Ja sillä Golfliitolla on händikäppinään tuo mielikuva lajista, jolla ikääntyneet aikuiset pitävät itsensä liikunta- ja ajattelukykyisinä niin pitkään kuin mahdollista.

Ystäväni mielestä golfilla on jättiläismäinen ongelma, koska se kiinnostaa ihmisiä, jotka ovat liian vanhoja kelvatakseen kenenkään esikuviksi.

Hey comoon!

TUO KAUHEA TOTUUSHAN on golfin vahvuus. Lopetetaan ruikutus ja heti. Suomessa on noin 150 000 golfaajaa ja määrä on kasvussa. Harva laji voi ylpeillä kasvavilla harrastajamäärillä.

Liikuntajärjestöjen kuorosta golfyhteisö on aivan erityisen hienossa asemassa, koska liiton muodostavat golfseurat pitävät ihmiset koukussa koko heidän elinikänsä. Siis jos tehtävässään onnistuvat.

Golf ei ole pätkäharrastus. Verrataanpa sitä seksikkäisiin lajeihin. Totta. Sieltä nousee silloin tällöin esikuvia. Tulee jarikurreja, teemuselänteitä, kiirakorpia ja janikomulaisia. Loisteellaan houkuttelevat lapsia ja nuoria urheilun pariin. Mutta kun se seksikkyys on kovin hauras luonnonvara. Kaikkien urheilu-uraa ei voi kutsua monivuotiseksi. Mitä tulee urheilun jälkeen? Osasta tulee valmentajia, huoltajia, omien lastensa vanhempia, jotka pyrkivät testamenttaamaan osaamistaan tulevaisuuden taitureille.

Osasta tulee löysiä. Ei nyt ehkä ihan yhtä löysiä kuin niistä jotka eivät ole koskaan harrastaneet mitään liikuntaa. Mutta eron huomaamiseen tarvitaan jo lääkärin ammattitaitoa.

Löysät ovat meille kaikille kansallinen haaste. Yhä useammalla on taakkanaan 10, 20, 30… kiloa ylipainoa, kakkostyypin diabetes, verenpaine ja rasva-arvot aivan poskellaan – siis jo ennen keski-iän kriisiä ja viidenkympin villitystä.

Golf tai mitkä tahansa liikuntamuodot eivät kilpaile toistensa kanssa. Niiden ainoita tosi vastustajia ovat löysyys, liikkumattomuus, välinpitämättömyys omasta kunnosta ja hyvästä olosta.

Nuoret löysät viettävät tuntitolkulla tietokoneen ääressä tai mobiilissa ja saavat energiaruiskeita sokeroidusta kasvisuutejuomasta, perunalastuista ja suklaapatukoista.

Entä heidän löysät vanhempansa, tuo varsinainen pullamössösukupolvi? Eilisessä Hesarissa oli tieto, että viime vuonna suomalaiset katsoivat televisiota keskimäärin 2 tuntia 58 minuuttia. Siis keskimäärin. Kun ottaa huomioon, että joukkoon kuuluu tällaisia meikäläisen tapaisia kummajaisia, jotka katsovat tv:stä vain uutiset jos niitäkään, ja pari kertaa kuukaudessa vähän golfia Viasatilta, teeveefriikit viettävät laitteen ääressä varmasti neljä tuntia. Sehän on siis kiireettömän golfkierroksen verran.

Harva on tosissaan kun väittää ettei hänellä ole aikaa golfin pelaamiseen. Aikaa on kaikilla saman verran. Kyse on vain siitä, mihin me sen ajan käytämme.

AAMULLA KUN TULIN töihin sakean lumisateen läpi bussilla numero 14, minulla oli taas aikaa tehdä huomioita kanssamatkustajista.

Totista porukkaa. Mitäs siinä yksinään virnuilemaan. Yksi asia ilahdutti minua erityisesti. Melkein jokainen tervehti kuljettajaa astuessaan bussiin. Moikkasivat siis tuota heille täysin tuntematonta maahanmuuttajaa. Toisiaan eivät vielä tervehdi, mutta ehkä sekin aika tulee. Golfkulttuurissa on upeita piirteitä, joilla on käyttöä jokapäiväisessä elämässä.

Totta kai joku nyt heittää oikeutetun kysymyksen: olenko itse niin löysä, että tarvitsen bussia muutaman kilometrin työmatkaan? Olen. Mutta kunhan talvesta päästään, kokeilen voittaako kävely bussilla matkustamisen.

Seppo Palminen

Blogisti on kirjoittanut kaksi golfaiheista kirjaa: Buddha pelaa golfia ja Lisää Buddhaa peliin.

Kaikki Palmisen blogit löytyvät blogiarkistosta.