Jussi Miettinen
Jussi Miettinen on Pro Golf Magazinen päätoimittaja ja PGA-golfopettaja. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaansa rautaseiskan, kosolti golfpalloja ja Ben Hoganin svingioppaan Five Lessons: The Modern Fundamentals of Golf.
Trump taistelee tuulimyllyjä vastaan
JOTENKIN SITÄ ASETTUU pienen ihmisen puolelle suurpääomaa vastaan, vaikka taistelu on yleensä jo etukäteen hävitty. Nyt tarkoitan kourallista skotlantilaisen Menien kylän asukkaita, jotka ovat jäämässä miljardööri Donald Trumpin golfresortin jalkoihin.
Amerikkalainen pohatta osti vuonna 2005 laajan maa-alueen Skotlannin itärannikolta rakentaakseen sinne valtavan golfresortin: kaksi golfkenttää ja luksushotellin huviloineen. Tontti sijaitsee hienoilla dyyneillä. Pohjanmerelle aukeaa sieltä huikeat maisemat.
Diili-ohjelmasta tuttu Trump on markkinamies ja luvannut, että golfkentistä tulee valmistuessaan maailman hienoimpia. Niihin investoidaan peräti 60 miljoonaa puntaa (n. 72 milj. eur). Projektin kokonaisbudjetti on 750 miljoonaa puntaa.
SITKEÄSTÄ VASTARINNASTA huolimatta hankkeen vastustajat hävisivät. Valitukset kumottiin ja rakennustyöt pääsivät alkamaan. Ensimmäinen golfkenttä on viittä vaille valmis.
Asukkaiden lisäksi hanketta ovat vastustaneet myös ympäristöihmiset, jotka väittävät pohatan projektia ympäristörikokseksi. Eräs arvostettu ympäristöasiantuntija on kuvaillut seutua Skotlannin Amatsonin sademetsäksi, joka on nyt tuhoutumassa.
Nyt kuitenkin näyttäisi, että Trump saattaa joutua maistamaan omaa lääkettään. Energiajätti Vattenfall aikoo nimittäin rakentaa tuulivoimapuiston noin 2 kilometrin päähän resortista avomerelle.
Trump ei hanketta hyväksy, koska turbiinit rumentaisivat maisemaa ja pilaisivat hänen suunnitteilla olevan hotellin asukkaiden merinäköalan. Hän pitää tuulimyllyjä ympäristöön sopimattomina, mutta paikalliset kannattavat puiston rakentamista.
Trump taistelee nyt kirjaimellisesti tuulimyllyjä vastaan ja on ottanut kovat keinot käyttöön. Muutama päivä sitten hän ilmoitti aikovansa pistää toisen golfkentän, hotellin ja huviloiden rakentamisen jäihin niin pitkäksi aikaa, kunnes päätös tuulivoimapuiston rakentamisesta kumotaan.
Toisaalta resortin rakennustyöt ensimmäistä kenttää lukuunottamatta ovat jo muutenkin olleet pysähdyksissä heikon taloustilanteen vuoksi; näinä epävarmoina aikoina kalliille kakkosasunnoille tuskin olisi löytynyt ostajia. Resortin vastustajat sanovatkin Trumpin vain vedättävän uhkauksillaan ja kehottavat maansa viranomaisia katsomaan bluffin.
JUONENKÄÄNTEITÄ ON JUPAKASSA yhden keskipitkän Hollywood-elokuvan ainekseksi. Toistaiseksi taistelu on poikinut yhden elokuvan: Anthony Baxterin ohjaaman dokumentin You’ve Been Trumped.
Elokuva kiertää maailmalla dokumenttifestavaaleja ja on voittanut palkintoja. Harmi, ettei elokuva ole eilen alkaneen Docpoint-festivaalin ohjelmistossa.
Jussi Miettinen
Lisää blogeja:
Klikkaa Jussi Miettisen blogiarkistoon
Kaikki progolf.fi:n blogit löydät täältä









