Your Time: 00.00.00

Jussi Miettinen

Jussi Miettinen on Pro Golf Magazinen päätoimittaja ja PGA-golfopettaja. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaansa rautaseiskan, kosolti golfpalloja ja Ben Hoganin svingioppaan Five Lessons: The Modern Fundamentals of Golf.

Phil tyrmäsi Tigerin

NUKKUMAANMENO VENÄHTI eilen, ja tästä saan syyttää Phil Mickelsonia ja Tiger Woodsia. Miehet eivät ole pitkillä urillaan montaa kertaa pelanneet viimeisenä päivänä samassa ryhmässä, joten eilinen jännitysnäytelmä legendaarisella Pebble Beachin kentällä oli ihan pakko katsoa. Kilpailu oli AT&T National Pro-Am.

Miesten välejä on kuvailtu joskus jäätäviksi. Eilenkin kaksikon keskinäinen kanssakäyminen näytti kieltämättä viileältä.

Lähtöasetelema oli kierrokselle kutkuttava. Tiger on tekemässä uutta nousua ja eilen häneen uskoivat monet lajia seuraavat. Mickelsonilla taas oli takanaan heikko jakso. Tiger lähti sunnuntaina kierrokselle kolmannelta sijalta, Mickelson neljänneltä. Kärjessä oli Charlie Wi kolmen lyönnin turvin.

Ennen kierroksen alkua olisin itsekin lyönyt rahat likoon Woodsin puolesta. Kuinka väärässä olinkaan.

MICKELSON VEIVASI Woodsin sille kuuluisalle  kebabkioskille. Hän pelasi päätöspäivän tulokseen 64 (-8). Tigerin tulos oli 11 lyöntiä heikompi. Se oli täystyrmäys.

Vasurilta pelaavan Mickelsonin putteri oli kuumana ja pää kylmänä. Hän sekoitti etuysin birdieillään ja eagella Tigerin pelin niin pahasti, että tämä teki kolme bogeytä peräkkäin rei’illä 7-9.

Koko kierroksen ainoan virheensä Mickelson teki 12. reiällä. Hänen rautaviitosensa jäi auttamattoman lyhyeksi pitkähköllä par-kolmosella, ja flop-lyönti bunkkerin yli päätyi kymmenen metriä pitkäksi. Tiger näki tilaisuutensa. Hän upotti birdien upeasti bunkkerista ja lyönnin jälkeen oli selvästi voimiensa tunnossa.

Nick Faldo ja kumppanit CBS:n selostuskopissakin spekuloivat jo Mickelson mahdollisella kolmella putilla ja pelin tasoittumisella. Mickelsonin vastaus tähän oli se, että hän upotti pitkän alamäkiputin; näytti kuin pallo olisi kulkenut reikään raiteita pitkin.

Sillä hetkellä heitti Woods hanskat tiskiin. Sen paljasti hänen ilmeensä ja olemuksensa: itsevarmuus muuttui alistuneisuudeksi samalla hetkellä, kun Mickelsonin pallo putosi kuppiin.

Charlie Wi yritti vielä pistää kampoihin 16. ja 17. reiän birdieillään, mutta Mickelson varmisteli voittonsa “seiftaamalla” päätösreiällä birdien. Kaksi rautaa ja wedge metriin = helppo birdie. Kun Wi teki kolmannen birdiensä putkeen päätösreiällä se oli enää kosmetiikkaa.

ENNEN EILISTÄ voittoaan Mickelsonin alkukausi oli alkanut surkeasti. Kolmessa kilpailussa yksi cutista putoaminen ja pari heikohkoa sijoitusta eivät lupailleet hyvää ennen kilpailun alkua. Voittovire löytyi kuitenkin valmentaja Butch Harmonin kanssa vietetyistä harjoituksista. He pyrkivät stabiloimaan Mickelsonin vasemman polven liikkumista. Se toi lyöntiin varmuutta ja tarkkuutta. Toinen salainen ase oli se, että Mickelson oli matkassa kahdestaan vaimon kanssa. Pari deitti-iltaa kilpailun lomassa sytyttivät liekkeihin myös Mickelsonin pelin.

Tiger Woods putosi lopulta jaetulle 15. sijalle. Myös edellisessä kilpailussaan (ET-kisa Abu Dhabissa) hän menetti mahdollisuutensa voittoon pelaamalla heikosti sunnuntaina.

Kilpailun lomassa antamissaan haastatteluissa hän uhkui itsevarmuutta, koska on ollut jo pitkään terveenä ja voinut harjoitella normaalisti. Viimeiset vuodet hän on joutunut tinkimään treenaamisesta ja lähinnä keskittynyt kuntouttamaan kovilla ollutta kroppaansa.

Eilen oli kuitenkin Philin päivä, mutta kyllä Tigerinkin aika vielä koittaa.

Vaikka aamulla valvominen hieman tuntui, katsominen kannatti. Okei, sen verran täytyy tunnustaa, että silmät menivät vastustamattomasti kiinni  Mickelsonin viimeisen reiän kakkoslyönnin jälkeen, jolloin kilpailu oli käytännössä ratkennut. Onneksi loppuhetket pystyi katsomaan aamulla netistä:

Jussi Miettinen

Klikkaa Jussi Miettisen blogiarkistoon

Kaikki progolf.fi:n blogit löydät täältä