Jussi Miettinen

Jussi Miettinen on Pro Golf Magazinen päätoimittaja ja PGA-golfopettaja. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaansa rautaseiskan, kosolti golfpalloja ja Ben Hoganin svingioppaan Five Lessons: The Modern Fundamentals of Golf.

Jokaisen golfarin unelma

MINULTA USEIN KYSYTÄÄN, olenko tehnyt hole-in-onea. Tapaan vastata, että ei, en ole, mutta muutaman kerran on ollut lähellä. Ikään kuin jotenkin häpeisin sitä, että ässäsaldoni näyttää nollaa. Todennäköisyys hole-in-onen tekemiseen on kuitenkin pienen pieni.

Tilastonikkarit ovat laskeneet, että huippuammattilaisilla todennäköisyys tehdä holikka on jotain 1/6000:n luokkaa. He siis tarvitsevat 6 000 yritystä holikan tekemiseen. Kun yhdellä golfkierroksella on noin neljä par 3 -reikää, kiertuejyrä tarvitsee suurinpiirtein 1 500 golfkierrosta tehdäkseen holikan.

Esimerkiksi Mikko Ilonen on pelannut ammattilaisena noin 250 kilpailua ja tehnyt pelaamissaan turnauksissa yhden hole-in-onen. Mikollakin siis saattaa vierähtää vielä tovi ennen seuraavan ässän syntymistä.

TAVALLISELLA TUUPPARILLA todennäköisyys tehdä ässä on tietenkin huomattavasti pienempi: noin 1/30 000. Klubipelaajan pitäisi pelata 7 500 kierrosta onnistuakseen tekemään hole-in-onen. Jos siis pelaa 30 kierrosta golfia kaudessa, voi tilastollisesti odottaa tekevänsä tuon jokaisen golfarin unelman viimeistään 250 vuoden päästä lajin aloittamisesta – golf on kärsivällisyyttä vaativa laji.

Ei holikka ole tietenkään ainoa hieno golfsuoritus. Itse muistan lyöneeni ikimuistoisimman yksittäisen golflyöntini joskus kauan sitten juniorivuosina. Se tapahtui Mikkelin Golfin nykyisellä ykkösreiällä (entinen kahdeksikko), par-nelosella, jolla keskellä väylää, noin 130 metrin päässä viheriöstä, kasvaa matalahko mänty.

Olin tuolloin tietenkin tuon kirotun havupuun maskissa, eikä suoraa pelilinjaa viheriölle ollut. Minun piti yrittää päästä viheriölle hook-kierteellä puun alimmat oksat alittaen.

Otin suljetun stanssin, suljin vähän lapaa ja svingasin. Pallo lähti ujeltaen (aika kultaa muistot) ja alitti puun oksat, mutta nousi kuitenkin niin korkealle, että se juuri sopivasti otti vauhtia pois osumalla viheriön oikealla reunalla kasvavien koivujen yläoksistoon. Pallo putosi maahan vähän ennen kaltevaa kalakukkogriiniä ja muutaman pompun jälkeen vieri suoraan kuppiin.

SEURASI VILLIT TUULETUKSET, sillä onnistuminen tuntui tietenkin mukavalta, vaikka eihän se tietenkään mikään hole-in-one ollut.

Jos tarkkoja ollaan, kyseessä oli seitsemäs lyöntini.

Jussi Miettinen

Klikkaa Jussi Miettisen blogiarkistoon

Kaikki progolf.fi:n blogit löydät täältä